Oiva Toikan lintujen hienovarainen huumori

Professori Oiva Toikka on yksi suomalaisen lasitaiteen tärkeimmistä vaikuttajista. Hänen mielikuvitukselliset, vahvat ja rohkeat taideteoksensa poikkeavat pohjoismaisesta muotoiluperinteestä. Uransa aikana hän on saavuttanut menestystä taiteilijana ja on luonut useita lasiveistoksia ja installaatioita.

Toikan yksilöllinen tyyli on nähtävissä myös massatuotantoon sunnitelluissa tuotteissa, kuten Kastehelmi-sarjassa. Toikan työt usein erottuvat perinteisestä suomalaisesta suoralinjaisesta puritanistisesta suunnittelusta. Lasin lisäksi Toikka on työskennellyt myös näyttämötaiteen ja huonekalusuunnittelun parissa.

Tutustu Birds by Toikka -kokoelmaan

1972

Ensimmäiset Toikan linnut tulivat markkinoille jo vuonna 1972. Alkuperäiset Sieppo-linnut vaihtelivat väreittäin riippuen siitä minkäväristä lasimassaa oli saatavana. Tämä sopi hyvin Toikalle, joka usein antaa mielikuvituksensa elää spontaanisti hetkessä.

Sieppo oli ensimmäinen Toikan linnuista, jota alettiin tuottaa kaupallisesti. Siepoista tehtiin kaksi versiota, istuva ja seisova. Siitä lähtien Toikan suunnittelema lintuparvi on kasvanut sadoilla uusilla lajeilla ja Birds by Toikka -kokoelmasta on tullut oma merkittävä kokonaisuutensa.

1990

Toikan ensimmäiset linnut syntyivät ilman suurempaa suunnittelua, kuten moni muu taidelasi tuona ajankohtana. Kaj Franckin vaikutuksesta Nuutajärven lasitehdas oli kehittynyt erityisesti värillisen lasin työstämisessä ja tätä ainutlaatuista tietotaitoa hyödynsi myös Oiva Toikka suunnittelussaan.
Suunnittelijoilla oli tuolloin mahdollisuus kokeilla ideoitaan kerta toisensa jälkeen päivittäisen työnsä ohessa. Uniikit yksittäiskappaleet tarjosivat suunnittelijoille ja lasinpuhaltajille mahdollisuuden oppia uusia tekniikoita ja kerryttää osaamistaan lasista materiaalina. Kahden vuosikymmenen mittaisen kokeilun jälkeen Birds by Toikka -kokoelma oli vihdoin valmis lanseerattavaksi 1990-luvulla.

2006

Syksyisin Nuutajoella voi tavata Haikara-linnun luonnollisia sukulaisia. Linnut ovat jollakin tapaa mystisiä ja arvoituksellisia ja ne ovat jättäneet voimakkaan jäljen taiteilijan mielikuvitukseen. Toiset näkevätkin Haikaran Oiva Toikan aleter egona.  (Birds by Oiva Toikka. WSOY, 2008, p. 76)

Birds by Toikka Anna
Birds by Toikka Anna
530,00 €
Lantern Valaisin 600 mm valkoinen
Lantern Valaisin 600 mm valkoinen
299,00 €
Birds by Toikka Riihipöllön poikanen
Birds by Toikka Riihipöllön poikanen
149,00 €
Birds by Toikka Mari
Birds by Toikka Mari
270,00 €

2015

"Lasi on täydellistä linnuilla - ja linnut ovat täydellisiä lasille." Oiva Toikka

Jo vuonna 1972 Toikka oli kokeellisempi kuin monet kollegansa. Hän halusi saavuttaa kokonaisvaltaisen ymmärryksen tuotantoprosessiin ja tekniseen osaamiseen. Ammattitaito antoi hänelle itsevarmuutta ottaa yhä suurempia riskejä. Lasinpuhaltajien taidot kasvoivat Toikan kunnianhimon kasvaessa. Toikka on usein sanonutkin, että jokainen lintu kehittää yhteistyötä hänen ja lasinpuhaltajien kanssa.

Vaikka Toikka suunnitteleekin linnut, lopullinen lintu syntyy vasta yrityksen ja erehdyksen kautta hytissä suunnittelijan ja puhaltajien tiiviissä yhteistyössä. Toikan kokemus lasista, terävä näkemys ja hyväntahtoinen itsepäisyys joskus haastavat jopa lasinpuhaltajien taitoja. Tähän päivään mennessä Toikka on luonut yhä kasvavan sadoista eri lintulajeista koostuvan kokoelman.