09.09.2011
Lasivitriini 24.9.2011 Nuutajärvellä
Lasivitriini-tapahtuma kokoaa syyskuussa uuden ja vanhan lasin ystävät Nuutajärvelle. Suomen vanhimmassa lasikylässä toista kertaa järjestettävä tapahtuma on herättänyt etukäteen vilkasta kiinnostusta ja mm. huutokauppaan on tarjottu ainutkertaisia suomalaisen lasitaiteen helmiä.
- Huutokauppaan on tulossa muun muassa Oiva Toikan, Tapio Wirkkalan ja Kaj Franckin taide-esineitä. Yhteydenottoja on tullut pitkin vuotta, joten meillä on hyvä syy odottaa viimevuotiseen tapaan ainakin paria tuhatta kävijää, huutokauppameklari Jukka Pulakka kertoo.
Klassisten mestariteosten lisäksi huutokaupassa tulee olemaan uunituoreita teoksia, niin tuoreita, etteivät ne tätä tiedotetta laadittaessa ole vielä nähneet päivänvaloa. Näistä vastaavat Nuutajärven kaksi nykyistä lasitaiteilijaa Anu Penttinen ja Markku Salo, jotka molemmat valmistavat uniikkiteoksen varta vasten Lasivitriinin huutokauppaa varten. Huutokauppa on siten näiden teosten ensijulkistustilaisuus.
Lasivitriini-tapahtuma keskittyy pelkästään lasiin. Päivän aikana saa hyvän käsityksen taide- ja käyttölasin menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Vanhaa lasia saapuvat tunnistamaan Suomen lasimuseon tutkijat. Uutta lasia on ennen kaikkea lasikylän lukuisten puhaltajien ja taiteilijoiden pajoissa ja työhuoneilla. Tulevaisuuteen pääsee kurkistamaan tutustumalla Nuutajärvellä toimivan lasialan opiskelijoiden, tulevien lasinpuhaltajien, myyntipöydille. Paikalle saapuu myös lukuisia antiikkialan yrittäjiä, joiden myyntipöydät kiinnostavat keräilijöitä.
Tapahtuma täydentää Nuutajärven lasikylän yhtä runsastuvaa tapahtumatarjontaa, ja on luonteva lisä Nuutajärvi-päivän, vuosittaisten taidelasinäyttelyiden ja yleisölle avoimien kansainvälisten lasiworkshopien joukkoon.
Päivän aikana on maksuton sisäänpääsy Nuutajärven lasimuseoon. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO, huutokauppahuone Piijuska Ky ja Nuutajärven lasikylän toimijat.
Lisätietoja: www.nuutajärvi.fi