Matti Klenell on luonut Iittalalle kaksi lintuperhettä: Harakka- ja Korpi-perheet, joiden jäsenistä jokainen voi koota omanlaisensa perheen. Korpi-perhe iloittelee kirkkailla värellä: linnuista löytyy esim. pinkkiä ylhäältä ja tummansinistä alaosasta. Tai sitten samaan yksilöön on käytetty vihreää, mustaa, punaista ja valkoista – ja värit on työstetty raidoiksi tai puhallettu kerroksittain.

Molemmista lintuperheistä löytyy viisi jäsentä: Mamma, Pappa, Veli, Pikkusisko ja Baby. Jokainen yksilö valloittaa katsojan omalla tyylillään. Ja jokaisella heistä on oma tarinansa kerrottavana.

Linnut koostuvat yhdestä tai kahdesta osasta, mikä lisää niiden veistoksellisuutta. Uutta näissä teoksissa on niiden oivaltava käyttötarkoitus: lasilintujen onttoihin alaosiin voi kätkeä harakoiden tapaan omia aarteitaan: koruja, kirjeitä tai muistoja. Hänen uusi lintukokoelmansa onkin tuonut lasilintuihin luontevan käyttötarkoituksen. Samalla Klenell on hyödyntänyt taitavasti Nuutajärven lasiammattilaisten kaikkia käsityötaitoja.

Lasi materiaalina oli Klenellille tuttu, sillä hän oli jo näyttänyt taitonsa vuonna 2008 Tukholmassa pitämässään uniikkiesineiden näyttelyssä. Nuutajärven puhaltajien kanssa Klenell jatkoi lasin esteettisten mahdollisuuksien tutkintaa. Lintukokoelmasta tulikin moninaisten lasitekniikoiden ja –värien juhlamarssi. Mustavalkoisessa Harakka-perheessä on varioitu taidokkaasti mustan, valkoisen ja kirkkaan lasin yhdistelmiä. Muotoilussa ja kuvioinnissa on käytetty muotteja – piikeillä ja ilman – sekä pihtejä, saksia ja muita perinteisiä työkaluja.


Birds by Klenell –kokoelma on saatavissa valikoiduista myyntipisteistä vko 12 alkaen.